keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Keskiviikko 24.7

Aika menee kuin siivillä....kohta tää kesä on jo ohi. Ja tällä viikolla apukäteni lähtevät Ouluun. :(

Olen ollut ihan tolkuttoman väsynyt. Unta riittäis vaikka ympäri vuorokauden. Saattaa johtua hemoglobiinista, jota terkkari ei edes viime käynnillä mitannut. (koska sitä ei kuulunut mitata, vaikka se olikin aiemmin ollut matalalla) Mulla oli kyllä joku alkava keuhkotautikin, keuhkoputkentulehdus tms. Yhtenä yönä heräsin siihen kun hengitykseni vinkui, ja sen jälkeen muutama päivä menikin yskiessä paksua limaa. Nyt on jo alkanut helpottaa.

Voimat on pois. En jaksa edes postilaaatikolla käydä hengästymättä. Ihan sama mitä teen, niin heti parin minuutin jälkeen pitää istahtaa ja levätä. Hengästyttää, uuvuttaa....
Ei ensimmäisessä odotuksessa ollut näin totaalista väsymystä.

Kävin neukkilääkärillä, joka totesi että kaikki on kunnossa. Vauvalla siis. Sain kuitenkin määräyksen levätä loppuun asti, töihin ei mitään asiaa. Lääkityksestäni kysyin, ja lääkäri antoi vastuun minulle. Jos tuntuu että uskallan lopettaa, niin sitten teen niin, mutta pakko ei ole. Kyse siis mielialalääkkeistä. No, päätin kokeilla. Tiputin annoksen 100mg:sta 75mg:n. Parin päivän päästä tuli tärinä, sitten lievää ahdistusta ja alakuloisuutta. Sitten alkoi mielialani heitellä, tai lähinnä olin kamalan kiukkuinen pari-kolme päivää. En tiedä johtuuko tää väsymyskin nyt siitä annoksen pienentämisestä. Olo on kaiken aikaa kuin olisin unissani, epätodellinen.

Alan olla jo valmis luopumaan tästä mahastani, vaikka toisaalta se onkin niin ihana kaikessa valtavuudessaan. Tunnen olevani jumissa kotona. Ei jaksa eikä kiinnosta lähteä mihinkään, kun jo pelkkä ajatuskin vaikkapa kaupassa kävelemisestä ahdistaa.

Vaikka harmittaa tuon kesätyttömme lähtö, niin jotain kivaakin on odotettavissa. Vanhempani tulevat käymään, ja vielä enemmän odotan siskoni perhettä. He kun eivät ole meillä käyneet kertaakaan, Siis tässä meidän omassa talossa. Onneksi saan luvan kanssa laiskotella ja olla passaamatta heitä. Passattavia vieraita en nyt kaipaisikaan ollenkaan.

Jospa nyt seuraavaksi hoitaisin velvollisuuteni ja mittaisin verenpaineet ja sokerit. Meinaa unohtua nuo mittaukset.....hävettää mennä neuvolaan tyhjän kortin kanssa. No onneksi ne vähät mittauskerrat ovat olleet ihan normaaleja lukemia.


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Maanantai 8.7

Minä jästipää en suostu olemaan paikallani, ja se kostautuu. Aamulla touhusin kaikenlaista, tyhjensin pakastimen toiseen pakastimeen ja siirtelin kaninhäkkiäkin. (mikä ei ole ihan kevyt) Kun sen jälkeen laitoin vettä tytön uima-altaaseen ja jotenkin huonossa asennossa siirsin altaan reunaa, iski alapäähän mielketön kipu ja jalat meni alta. Itkuhan siinä pääsi, ja jouduin makoilemaan nurmikolla jonkin aikaa ennenkuin uskalsin liikahtaakaan.
Mulle on siis tullu uusi vaiva, liitoskivut. Viime viikolla parina päivänä jo vähän vihloi, mutta tää tämänpäiväinen oli jotain aivan kamalaa. Nyt käveleminen on yhtä tuskaa, ja levossakin jomottaa. En tykkää yhtään. Keho kai protestoi kun en muuten tahdo osata levätä tarpeeksi.

Viime viikolla kävin neuvolalääkärillä, ja kun kerroin minkälaista mun töissäoleminen on, hän sanoi suoraan ettei töihin enää mennä. Olen siis koko loppuodotuksen sairaslomalla. :(  Paikat on onneksi edelleen pysyny kiinni, mutta suuri riski on että synnytys käynnistyy liian aikaisin jos en lepää tarpeeksi. Sairaalaan en missään tapauksessa halua mennä makaamaan. Pääkoppa on jo kotona oleskellessa koetuksella. Mitä se olis sitten täysin vuodepotilaana?

Poika on aika aktiivinen. Potkii ja pyörii tosissaan. Selvä unirytmikin jo näkyy, kun kolmen tunnin välein alkaa myllerrys vatsassa. Haluaisin käydä vielä ultrassa, mutta en taida raaskia yksityiselle mennä. Maksaa niin paljon, ja on tässä tuota rahanmenoa muutenkin. Mulle tulee kaksplussan odottajan uutiskirje joka viikko, ja sen mukaan yhdeksän kymmenestä vauvasta selviää hengissä jos syntyy tässä vaiheessa. Todella helpottava tieto.

Olen miettinyt että miten ihmeessä pystyin ensimmäisessä odotuksessani olemaan töissä näillä viikoilla. Jäin silloin sairaslomalle vajaat kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Silloinkin supistelujen vuoksi, ja lisäksi verenpaineeni oli korkealla. Olin erittäin stressaantunut työssäni kerhotoiminnanohjaajana, ja jouduin ajamaan joka päivä pitkiä matkoja. Olimme myös juuri muuttaneet ostamaamme ok-taloon, ja olihan siinä paljon muitakin asioita juuri tapahtunut ja tapahtumassa. Ei ihme että oli paineet korkealla. Töissä minulla oli viimeiset viikot koko ajan apulainen mukana, joten ei tarvinnut itse niin rehkiä ja juosta paikasta toiseen. Mutta siltikin olen unohtanut millaista se oli....ainakaan supistelua ei ollut niin paljon kuin nyt on ollut.

Nyt olen kotona hamaan tulevaisuuteen ja otan rauhassa. (kunpa se oiskin niin helppoa) Heinäkuun lopussa kesätyttömme lähtee pois, ja sittten on pakko pärjätä itsekseen. Ei ole enää ketään kuka pesisi kakkapyllyn ja juoksisi tytön perässä kaiken aikaa, tai kuka siivoaisi, laittaisi tiskit, pesisi pyykit, hakisi postin....ne mitä en pysty tekemään, jää vain tekemättä. Miestä jo varoittelin, että hänen täytyy sitten ainakin kerran viikossa imuroida, jos ei muuten ehdi auttamaan. Kai sitä jotenkin selviää, onhan niin moni muukin äiti selvinnyt vastaavista tilanteista. Miksi en siis minä??