Heräsin viime yönä monta kertaa siihen kun oikeaan lonkkaan koski, ja kerran se jopa paukahti. Nivelet löystyy....tän päivän oon kävelly ku ankka. Se mitä olen pystynyt kävelemään. Liitoskivut on ihan kamalat.

Onkohan vauva jo laskeutunut kun alavatsalla vääntää ja tuikkii niin paljon. Kova paineen tunne, ja välillä ihan supistuksiakin. Kipeitä sellaisia. Tässä vaiheessa tulee tunne, ettei synnytykseen enää ole kauan aikaa, mutta kuintenkin se on vasta lasketun ajan jälkeen. Tää on tällasta odottelua tää loppuaika.

Lääkitystä en ole uskaltanut lopettaa vielä kokonaan, enkä ole varma lopetanko edes. Ei siitä kuitenkaan pitäisi olla haittaa vauvalle. Ja annoskokoni on jo nyt aika pieni.

Istuskelua, nettisurffaamista, valokuvien järjestelyä, korttiaskartelua, neulomista....sitä tää nyt on.

Kyl on pinna ollu kireellä muutamana päivänä. Ihan huonoa omatuntoa poden kun olen tytölle huutanut mitättömistä asioista. Esim. tänä aamuna istuin eteisen lattialla ja yritin laittaa neidille kenkiä jalkaan, mutta pienen jalan heiluessa se ei ihan heti onnistunut, niin jo katkesi äidin pinna. Tyttö katsoi ihmeissään että mikä sille äitille nyt tuli, ei se ennen oo noin huutanut. Sit mulle tuli hetkeksi sellanen olo, että teki mieli heittäytyä maahan ja luovuttaa...jäädä siihen makaamaan tekemättä mitään. Mut mitenkäs sitä luovuttaa voi, kun elämä jatkuu isosta mahasta huolimatta.
Niin, se on tää iso maha mikä mua niiin kyllästyttää. Aina se on edessä, mitään ei voi tehdä kunnolla kun ei jaksa. Lattialta nouseminen kestää minuutin ja on yhtä tuskaa. Sängyssä asennon vaihtaminen on yhtä tuskaa. Postilaatikolle käveleminen on yhtä tuskaa. Lelujen kerääminen lattialta ei onnistu ilman suuria ponnisteluja, ja jos ne jätän keräämättä, olen huono äiti ja huono vaimo kun en ole siivonnut päivän aikana. mies välillä huomauttaas kun on niin sotkuista. Tiedänhän että ei hän minua syytä eikä minulta vaadi tässä tilassa ,mutta joku sisälläni vain sanoo että minä olen jättänyt jotain tekemättä.

Tiistaina olin tytön kanssa ensimmäisen kerran muskarissa. Odotin sitä tosi paljon. Nyt en enää tiedä odotanko ensi tiistaita. Meidän tyttö on ryhmän vanhin lapsi, kun on alkuvuodesta syntynyt. Meidän tyttö oli myös se kovaäänisin kiukkupussi, joka ei suostunut olemaan hetkeäkään paikallaan. Kaikkea muuta hän olisi tehnyt, mutta ei sitä mitä olisi pitänyt. Muskariope joutui jo sanomaan, että vaikka olisi kuinka vaikeaa, niin PITÄKÄÄ LAPSI SYLISSÄ SILLOIN KUN ON SEN AIKA. Pidä siinä sitten huutavaa ja rimpuilevaa kiukkupussia ison mahan kanssa, hiki virraten pitkin naamaa. Kyllä hävetti. Kaikki muut lapset olivat ihan nätisti äitinsä kanssa, siltä minusta ainakin tuntui.

Jonain päivänä innostuin kitkemään rehottavia kukkapenkkejäni, ja ihmettelin mielessäni, että miten en muka ole kesällä pystynyt tekemään sitä. Istuin ja konttasin maassa tai kivellä ja tein hommia yli tunnin, jopa puolitoista. Seuraavana päivänä huomasin selässä että olin tehnyt jotain. Viiltäviä sähköiskumaisia kipukohtauksia jotka estivät liikahtamisen. Onneksi ei pahempaa.
No, kesällä oli paljon kuumempi ilma, ja silloinhan minua supisteli jo pienikin tekeminen. Silloin ei ollut kukkapenkkien kitkemisen aika.

Nyt on melkein jo sama mitä teen, tuskin tämä olo tästä pahenee. Ja oikeastaan sekään ei haittaa vaikka vauva jo syntyisi. Onhan kohta 35 viikkoa täynnä. Vaikka saahan se pieni vielä kasvaa tuolla hetken aikaa...

Eilen supisteli muutaman kerran tosi kipeetä. Tuli jo hetkeksi sellainen olo että pitääköhän mun etsiä taksin numero valmiiksi, jos vaikka lähtö tulee kohta. Pitäishän ne numerot joka tapauksessa etsiä valmiiksi, kunhan sais aikaiseksi. Sairaalakassin pakkasin eilen itselleni valmiiksi, samoin tytölle hoitokassin. Uuden vauvan kotiuttamiskassi on ollut jo pari viikkoa valmiina. Kaikki muukin on jo valmiina, paitsi en ole vauvan sänkyä vielä pedannut.

Tässä nyt tän kertainen purkautumiseni. Kiitti kun jaksoit lukea. Yritän nyt hetken jaksaa valvoa miehen kainalossa, jotta hänkin saa oman osuutensa huomiostani. :)

Taas torstai

Viikot ja päivät menee tosi nopeesti. Kai siihen vaikuttaa tuon tytön kanssa touhuaminen. Kun neitiä odotin, niin loppuaika mateli tosi hitaasti.

Olin tiistaina Helsingissä Kaks Plussan kuvauksissa. Ihan mielettömän hieno kokemus. Ikinä en olisi uskonut miten hyviä kuvia minustakin saa, mutta olihan siinä ammattilaiset asialla. Meikkaaja/stylisti meikkasi minut ja laittoi hiukset, ja ammattikuvaaja räpsi kuvia minkä kerkesi. Eikä minua jännittänyt ollenkaan. Kyllä oli itsetuntoa nostava kokemus. Suosittelen kaikille jos joskus tulee mahdollisuus. Lokakuun Kaks Plussassa sit julkaistaan juttu ja kuvat.

Tässä ystäväni ottama kuva. Kuvan laatu ei ole lähellekään sama mitä niissä lehteen tulevissa, ja tämän kuvan värejä olen itse muokannut.

Uusi ihana ystäväni oli tyttönsä kanssa mukana reissussa, ja tietenkin oma neitikin. Kävimme Ikeassa kiertelemässä ja tuli jotain pientä ostettuakin. Olin täynnä energiaa, mutta se kostautui.....seuraavana päivänä olin yliväsynyt. Ruoka ei maistunut, ja se mitä söin, oksensin ulos. Verenpaineet oli korkeella ja tosi huono olo. Tänäänään olo ei ollut kehuttava. Verensokerikin oli aamupalan jälkeen 9,3, vaikka yläraja on 7,8.

Tänään ja eilen on alkanu lisäksi supistelemaan. Ei kipeesti, mut niin että tuntuu sisuskaluissa asti. Harjoitussuppareita ne on. En ole huolissani, mutta hiukkasen alkaa jännittämään lähestyvä synnytys.

Lainasin kaverilta kirjan: Kun kolmesta tulee neljä. Hyvä kirja toista lasta odottaville, mutta taitaa olla niin että tässä kohtaa tieto lisää tuskaa. Olen alkanut miettimään ja jännittämään sitäkin, miten jaksan kahden pienen kanssa. Saanko nukuttua tarpeeksi, että jaksan isonsiskon kiukuttelut ja mustasukkaisuuskohtaukset. Osaanko olla hyvä vaimo miehelleni, ja osaanko pyytää häneltä apua jos sitä tarvitsen. Mies jännittää myös, lähinnä sitä että uusiiko masennukseni. En pelkää masennusta kuin ehkä hetkittäin. Uskon ja tiedän että nyt tilanne on niin erilainen kuin tytön vauva-aikana. Tiedän että minun on nukuttava aina kun voin, mutta miten se käytännössä sujuu.

Tällaisia mietteitä tänään. Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta en tarkoituksellakaan venytä kirjoituksiani liian pitkiksi. Kuka niitä muuten jaksaa lukea?

Huh mikä maha. Vko 32+1

Ihan huippu päivä ollut. Leijun melkein pilvissä. Sain eilen yllättävän sähköpostiviestin.

Nukuin hyvin koko yön, vaikka heräsinkin muutaman kerran vessaan. Nukuin jopa aamulla sohvalla, vaikka tytteli olikin hereillä ja hyppi ja touhusi vieressä.

Sitten oli vastattava siihen sähköpostiin. Minut on valittu mammakuvauksiin Kaks Plussaan. Hetken mielijohteesta ilmoittauduin mukaan. Täytyyhän elämässä kokeilla uusia juttuja.

Kuvaukset ja siihen liittyvä juttu liittyy odottavien äitien pukeutumiseen. En ole koskaan osannut pukeutua, enkä tosin ole siitä kauheasti piitannutkaan. Sellaisia vaatteita olen pitänyt mitkä ovat sattuneet mahtumaan. Ehkä nyt saan jotain ideaa mikä minulle sopii.

Olin kyllä jo perua koko kuvaukset, mutta rohkeus voitti. Ensi tiistaina klo 12 olen Pasilassa lehtitalolla.

Sain myös ilmoitettua tytön muskariin. Ryhmässä oli vain yksi paikka vapaana, ja me saatiin se. Huippuhienoa. Ihanaa. Odotan tosissaan ensimmäistä kertaa, joka on tän kuun lopussa.

Tyttö nukkui kahden tunnin päikkärit, ja mä lepäilin sen aikaa omalla sängyllä ja ihailin vauvan omaa nurkkausta. Nyt kelpaa uuden pienen tulla kotiin. Jotain pientä fiksausta teen vielä jos vain ehdin.

Olin päivällä niin onnellinen, että vein tytönkin ulos kaatosateeseen. sadekamppeet ja saappaat päälle, ja itselle sadeviitta, ja ei kun vesileikkeihin. Tyttö viihtyi niin hyvin ettei tunnin jälkeen olisi halunnut sisälle tulla. Itse olin jo aika märkä.

Kun mies tuli töistä kotiin, sanoin etten ole kerennyt tehdä ruokaa. Mikä hyvä syy tilata pizzaa.

Illalla vielä saunoimme ja leikimme tytön kanssa miehen käydessä Lidlissä ruokaostoksilla.

Ihan täydellinen päivä ollut. Vieläkin kihelmöi niin että saankohan unen päästä kiinni ollenkaan.

Tiistai 13.8

Kävin tänään Koksissa. Kun jouduin sydänkäyrälle, siis hihna vatsan ynpäri ja vauvan sykkeitä kuuntelemaan 20 minuutiksi, meinasi pelottaa. Kun odotin esikoista, niin juuri tuossa tilanteessa sain yhden paniikkikohtauksen. Äänet lakkasivat varoittamatta ja kone alkoi hälyttämään. Tietenkin tälläkin kertaa kuuntelin lähes paniikissa milloin äänet häviää, vaikka tasan tarkkaan tiedän ettei se mitään meinaa. Vauva vain vaihtaa asentoa ja anturi ei enää löydä sykettä. No hyvin selvisin, ja käyrissäkään ei ollut mitään vikaa.

Lääkäri tutki ja kyseli. KOhdunkaula oli normaali ja kohdunsuu kiinni. Vauvan painoarvio on tasan 2 kg, ja pituus n. 40 cm. Kaikki siis ihan kunnossa.

Tämä lääkäri oli lääkityksestäni sitä mieltä, että minun pitäisi lopettaa ne viim. kolme viikkoa ennen synnytystä. Kuulema voi aiheuttaa vastasyntyneelle vapinaa ja hermosto-oireita hengitysvaikeuksien lisäksi. Jaahas...miten nuo lääkärit ovat noin eri mieltä asiasta? Neuvolalääkäri meinasi ettei lääkkeestä ole vauvalle mitään haittaa. No, kai mä sit ainakin vähennän vielä annoskokoa. Tietää taas vieroitusoireita, mut kai mun on ne kestettävä vauvani puolesta.

Illalla kotona, iltapalapöydässä, alavatsaani tuli kramppi. Pisti niin kamalasti etten voinut liikkua. Viimein tajusin, että se oli kunnon supistus. Hui...en muistanutkaan että ne voi olla noin kipeitä (ja vielä kipeempiäkin) Muistan jonkun sanoneen, että lääkärin alapäätutkimus voi aiheuttaa supistelua, ja siitä tuokin varmaan johtui. Ei siis paniikkia.

Olen niiiiiin väsynyt, että taidan mennä ihan kohta nukkumaan. Päivä ilman päiväunia on liikaa minulle. Ihanaa kun huomenna ei tarvitse vaivautua kotoa mihinkään.

Maanantai 12.8

Raskausviikko 33. Enää ei ois kovin kauan H-hetkeen.

Tyttö heräsi taas kuudelta. Ajattelin olla kerrankin tehokas ja nousin ylös puoli seiskalta. Söimme aamupalan, ja menin vauvan sängyn kimppuun. Kaksi ruuvia auki, minuutin levähdys sängynlaidalla, toiset kaksi ruuvia auki, taas lepohetki. Sydän hakkasi jo miljoonaa ja olin ihan uupunut. Sänky ympäri ja pohjan nosto ylemmäs. Nyt lepohetki makuuasennossa. Sisulla sitten laitoin kaikki neljä ruuvia kerralla kiinni takaisin. Ja olin ihan puhki. Ihankuin olisin kymmenen kilometriä juossut.

Nyt istuskelen sohvalla ja yritän saada paineet ja sykkeen alemmas. Hetken levon jälkeen rr oli 143/93, ja pulssi 102. Toisella mittauksella paine oli tippunut 123/86, mutta liian korkea tuokin on vielä. Ehkä se tästä laskee.

Yritän pikkuhiljaa siirtää ajatukseni kauppareissuun. Pakko jaksaa lähteä liikkeelle kun tytöllä on enää yksi käyttämätön vaippa, ja koiralla ei ole mitään ruokaa.

Iltapäivällä olen luvannut mennä leikkipuistoilemaan muutaman mamman kanssa. Saa nähdä miten paljon siinä vaiheessa on energiaa jäljellä. Jaksanko vai en?

Nyt jos olis joku tässä lähellä joka tulis hetkeksi katsomaan tytön perään, niin painuisin pehkuihin ja pistäisin silmät kiinni. Väsyttää!

5.8. Maanantai

Olen onnellinen uudesta ystävästäni. Hänellä on melkein saman ikäinen tyttö kuin meidän neiti on, ja heidän seurassaan aika kuluu kuin siivillä. Kiitos sulle, tiedät kyllä ketä tarkoitan. :) Olette ihania.

Mukavasta päivästä huolimatta mun oleminen on tällä hetkellä tuskaa. Voihan peräpukamat!!!!!!  Se kenellä niitä on joskus ollut, tietää miten inhottava vaiva se on. Mulla on ollut joskus ennenkin, mutta ei näin pahat. Verta vuotaa ja istuminen on vaikeaa. Ehkä tääkin on niitä raskausajan vaivoja, jotka on vain kestettävä...ilman valitteluja.
Sellanen olo mulle on tullu neuvolakäynneillä, kun olen jostain vaivastani kertonut.....SE NYT VAAN KUULUU ASIAAN JA SE PITÄÄ KESTÄÄ KUN ON RASKAAKSI HANKKIUTUNUT.

Hiljainen hetki keskellä päivää. Tyttö nukkuu, äiti valvoo. Kerrankin. Nukahdin hetkeksi sohvalle, heräsin koiran räksytykseen, eikä enää väsyttänytkään.

Aamupäivän olin oikea kunnon kotiäiti. Purkitin eilen keräämiäni punaherukoita, keitin soppaa, ja tein ruuaksi pottuja ja jauhelihakastiketta. Kastiketta on nyt niin paljon, että laitan siitäkin osan purkkeihin ja pakastimeen. Pyykkikone tekee työtään, samoin tiskikone....emäntä on ollut ahkerana.

Nyt pitäis alottaa näitten rojukasojen järjestely. Keittiön sivupöydälle kertyy aina pikkuhiljaa epämääraistä tavaraa joille ei ole oikeita paikkoja. Jospa nuo tuosta iltaan mennessä häviäisivät........

MInä ja massuni viikolla 27

 Tytön kanssa uimarannalla. Minäkin pääsin uimaan, toisen kerran tänä kesänä.

Tää on ollu mun projekti jo kaksi vuotta. Vanha roskalavalta pelastettu kiikkustuoli, jonka putsasin maaleista ja kunnostin. Nyt se on valmis! Nyt pääsen tulevan vauvelin kanssa kiikuttelemaan. :)

4.8. Sunnuntai

Joku möykky ollut rinnassa pari päivää....
Viikko sitten meillä oli vieraita, siskon perhe ja mun vanhemmat. Oli ihanaa ja kerrankin hulinaa meillä. Sitten tuli hiljaisuus.....
Mies lähti töihin, vieraat pois. Jäin taas kahdestaan tytön kanssa. Muutama päivä meni hienosti, mutta sitten alkoi tuo möykky ahdistamaan.
Stressaan ja jännitän miten selviän kotona ilman aikuisseuraa, eikä tilannetta helpota mun olotilani yhtään. Liikkuminen on hankalaa, koska hengästyn niin pian ja jalat meinaa lähteä alta. Liitoskipujakin on vielä. Supistuksia ei ole ollut, paitsi jos jostain syystä jaksankin tehdä pikkasen enemmän kotitöitä.

Kävin neuvolassa. Hb oli jo 115. Rr ihan ok. Pissassa oli pikkasen valkuaista, mutta neukkitäti uskoi sen johtuvan siitä etten ollut juonut tarpeeksi vettä. Sokerit on ollu kotimittauksissa ihan hyvät...silloin kun olen muistanut mitata. Vauva potkii ja nyrkkeilee paljon.

Hiki valuu päivin öin, vaikka ilmatkin oli välillä vähän viileämmät. Suihkukaan ei auta kuin hetkeksi. Mieluiten makaisin kyljelläni sohvalla, mutta pakko mun on raahautua jonnekin välillä, ettei seinät ala kaatua päälle.

Mutta se möykky....se pelottaa. En halua että se kasvaa yhtään isommaksi. Nyt en ainakaan uskalla edes ajatella että laskisin lääkeannosta enemmän.

Uusi viikko edessä...yksin....tai tytön kanssa kaksin. Onneksi tuosta pirpanasta alkaa olla jo paljon seuraa.