28. helmikuuta.

Pitkästä aikaa päivä ettei ollut mitään suunnitelmia, ei minnekään menoa, eikä kukaan ollut tulossa meille. Nukuimme tytön kanssa kahdeksaan, ja heräsin virkeänä valmiina vapaapäivään. Aamupala pitkän kaavan mukaan, ja sen jälkeen istahdin pianon eteen. Siinä vierähtikin hetkessä tunti. Ja mikä parasta, tyttö nauttii kaikesta musiikista.

Ulkona paistoi aurinko, vesi tippui räystäiltä, ja oli selvästi kevättä ilmassa. Mieli oli iloinen. Kävimme paikallisessa leipomossa hakemassa kolme säkillistä eilistä leipää, ja sitten pyyhälsin Veturiin. (kauppakeskukseen) Tarkoitukseni oli vain käydä ruokaostoksilla, mutta käytiin me sitten mäkkärissä hetken mielijohteesta. Tai no..ehkä se oli ennakointia, ettei kerkeä tulla paha olo.
Siinä Mc Donaldsin pöydässä istuskelin ja katselin ohi kulkevia ihmisiä, ja olin YLPEÄ itsestäni. Puoli vuotta sitten tuo tilanne ei olisi voinut olla mahdollinen. Masennus toi mukanaan kaikenlaisia kummallisia pelkoja, enkä olisi uskaltanut olla tytön kanssa kahdestaan kaupassa. Miehen mukana ollessa ei ollut mitään hätää.

En ole vielä täysin ymmärtänyt mistä nuo pelkoni johtuivat. Terapeutin kanssa niitä on kyllä käsitelty, mutta ei tarpeeksi. Vastuu lapsesta on suuri, se on paljon suurempi kuin koskaan olin kuvitellut. En pelännyt niinkään että lapselle käy jotain, vaan että minulle käy huonosti ja lapsi jää yksin. Se saattaa johtua siitä, että entisessä elämässäni minun harteillani oli niin suuri vastuu, että jos minulle olisi käynyt jotain, koko korttipakka olisi kaatunut.

Pelot ovat niin tuoreessa muistissa, että toisinaan vieläkin pelkään sitä, että pelot tulevat takaisin. Onneksi nämä ovat vain hetkellisiä ohimeneviä tuntemuksia.

Illalla minulla oli kerrankin omaa aikaa, kun mies katsoi tytön perään. Pitihän se hyödyntää ja ottaa imuri esille. Siitäkään hommasta ei nykyisin tule mitään jos tyttö roikkuu lahkeessani kaiken aikaa.
Huomaa kyllä että tyttö on saanut tänään huomiota paljon, kun on ollut niin hyvällä tuulella.

Ihana päivä ollut tänään.