12.6

Mulla oli tänään terapia kuukauden tauon jälkeen. Pääni oli tyhjä, ja ajattelin ettei mulla ole mitään sanottavaa. Kaikki tuntui olevan ihan hyvin.

Toisin kävi. Juteltiin ensin tästä raskaudesta ja kotiasioista, ja sit mieleeni tuli asia mikä minua välillä ahdistaa. Olen sen yrittänyt työntää mielestäni pois, ja ollaan siitä aiemminkin kyllä puhuttu. Joka kerta kun facebookissa luen koulukaverieni päivityksiä, tulee tosi paha olo. Tai joka kerta kun avaan lipaston yhden oven ja näen ne kaikki koulukansiot, sama olo tulee taas. Nyt viimein tajusin mikä sen pahan olon aiheuttaa. Se ei ole pettymys itseeni, ei luovuttamisen tuska, eikä epäonnistumisen tunne. Se ei ole pätemisen tarpeesta luopumista.
 Syy on siinä, että kun jäin tauolle opiskeluistani syksyllä 2011, olin todella stressaantunut ja ahdistunut ja masentunutkin. Ensimmäinen lapsi oli tulossa, työ- ja opiskelupaineet olivat kovat, olimme juuri ostaneet talon ja muuttaneet siihen, mies oli stressaantunut ja parisuhde aiheutti erinäisiä paineita. Terapeuttini sanoi, että yksin lapsen tulo on niin suuri muutos että aiheuttaa herkemmille oireita.

No, tuo kaikki aiheutti ahdistusta, ja nyt kun joku muistuttaa minua koulusta, tulee sen hetkinen tunnetila pintaan. Tämän illan minua on ahdistanut suunnattomasti. Paha olo oli valtava kun tulin terapiasta kotiin. Nukuin tunnin, mutta sekään ei helpottanut. Saunominenkaan ei auttanut. Nyt on helpottanut jo jonkin verran, niin että uskallan kohta ajatella nukkumaanmenoa, ja toivottavasti tämä kirjoittaminen auttaa.

En siis sittenkään ollut käsitellyt vielä kaikkia isoja juttuja mitä elämässäni tapahtui pari vuotta sitten. Nyt minun pitäisi ottaa härkää sarvista ja kohdata painajainen. Eli ottaa yhteyttä opettajaan ja kertoa tilanteestani, ja että haluan kuitenkin vielä jatkaa opiskelujani jossain vaiheessa.

Sellaista tänne tänään kuuluu. Toivottavasti huomenna on taas parempi päivä.