Perjantai 5.4

Ei oo huvittanu tulla kirjottelemaan. Mulla on ihme tapa ajatella, että kun menee hyvin, en voi siitä puhua ettei se hyvä olo häviä. Nyt on mennyt jo niin monta päivää taas paremmin, että uskallan jo avautua.

Olimme pääsiäisen Tuusulassa. Ihanaa kun sai itsensä ja ajatukset muualle. Tämä viikko on mennyt nopeasti, kun pääsi arkeen kiinni takaisin. Mä tarvitsen rutiineja ja säännöllisen elämän että voin hyvin, mutta toisaalta tarvin myös vaihtelua ja extemporejuttuja, ettei pääse pitkästymään.

Pikkupirpana vatsassani ilmoittaa joka päivä itsestään. Tunnen aivan selvästi pienen pienet potkut, vaikka viikkoja on vasta 13+4. Mieheni mukaan vatsa on jo pyöristynyt (vaikka ennestäänkin se on jo niin iso)
Huomaan kyllä itsekin ettei housujen vetoketjut mene enää kiinni. Pitkät paidat ovat nyt mun juttu, ettei kukaan pääse näkemään avoimia vetskareita.

Neuvolassakin kävin tällä viikolla. Terkkari oli uusi tuttavuus, ja jotenkin vaisun oloinen. Suhtautuvatko kaikki terveydenhoitajat uudelleenodottajiin noin välinpitämättömästi. Ikäänkuin kaikki olisi ihan tuttua touhua? Mä en ainakaan muistanut esim. sitä, että ennen varattua aikaa pitää käydä antamassa pissanäyte. Lääkärilläkin kävin. Hän oli oikein miellyttävä ja ystävällinen. Voi mikä helpotus oli taas kuulla vauvan sydänäänet. Siellä meidän pikkuinen köllöttelee omassa pesässään ja voi hyvin.