22.3

Jännitin ja odotin tätä päivää kauan, ja nyt se on ohi. Kaikki hyvin. Olin ensimmäisessä ultrassa, ja mies oli mukana. Kyynelet siinä tulivat silmiin kun näin että pienen sydän sykki ja jalat ja kädet heiluivat. Ihan kuin olisi vilkuttanut, että älä äiti huoli, täällä on kaikki hyvin.
Tyttö oli isovanhemmillaan hoidossa sen aikaa kun kävimme Kotkassa. Ensimmäinen kerta oli kun jätimme tytön mummin hoitoon, ja hienosti oli mennyt ilman itkuja. Tyttö touhusi mummin kanssa niin kovasti, ettei äitin syli enää ollut mitään. Meidän tuleva isosisko. :)

Nyt odotus on jotenkin konkreettisempaa. Pakkohan se on uskoa että tuolla mun masussa köllöttelee viisisenttinen pieni ihmisen alku tyytyväisenä. Useaan otteeseen olen kaivanut ultrakuvat esiin ja ihastellut niitä. Mun oma pieni pirpana siellä. <3

Nukuin tytön kanssa päikkärit mummin ja paapan sängyllä, ja herättyäni olo oli kamala. Oksetti, ja pää oli ihan tokkurainen, ja mielikin maassa. Pikkuhiljaa siitä sitten piristyin, ja tunnin päästä kaikki oli taas hyvin.
Miehen veli toi laivatuliaisina karkkia, ja niitä olen mussuttanut pitkin iltaa. Olokin on sen mukainen. Pakko tunkea leipää kurkusta alas, ettei tule entistä pahempi olo. Sais tämä pahoinvointi jo hellittää.

Viikkoja on nyt 11+5 ja laskettu aika pysyi samana, eli 7.10. Kaksi päivää pidemmälle se olis menny, mutta sitä ei kuulema muuteta jos on alle viiden päivän heitto.

Anoppi pelotteli, että mulle tulee rankka kesä, varsinkin jos on kovin helteistä. Hän tuli yhtäkkiä mittanauhan kanssa mittailemaan minua, ja kysyinkin että paljonkos olen lihonut? Hän suunnittelee minulle jonkinnäköistä kaapua tai harsomekkoa tms. kesäksi, jossa voin leyhytellä ja viilentää itseäni pahimmissa helteissä. Jaahas, saa nähä millasen mekon saan. Antaa anopin touhuta kun kerran on niin innokas.

Väsyttää niin paljon että pakko mennä nukkumaan, vaikka kello on vasta kymmenen. Voisin nukkua vaikka kellon ympäri.